Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Gluteenittomat lohileivät

Voisin kirjoittaa kokonaisen postauksen kokeiluistani kauppojen gluteenittomien leipien suhteen. Suurimmaksi osaksi ne ovat ikävä kyllä olleet suuria pettymyksiä. Helmiäkin onneksi joukosta löytyy, yksi niistä tuli sattumalta vastaan, kun Prisman hyllyyn oli ilmestynyt Brander Oy:n saaristolaisleipä. Nappasin sen ostoskoriin, koska kotona odotti paljon kehumani Four seasons fish:in inkivääri-lime graavilohta. Näistä päätin rakennella varsin herkullisen välipalan, kun valmistauduin perinteisen lauantaimenun kokkaukseen. Leipä oli enemmän kuin herkullista, gluteenittomuudesta huolimatta siitä löytyi sitä aitoa saaristolaisleivän makua! Tämä oli aivan täydellinen kombo, graavilohta ja tummaa leipää, kiitos Brander Oy:n, "gluteenivammasta" huolimatta pääsen nauttimaan tällaisestakin herkusta, ilman että leipä täytyy itse leipoa. Leipä ylipäätään ei maistunut ollenkaan gluteenittomalta ja meillä nekin, joilla gluteenivammaa ei ole, tykkäsivät kovasti. Tämä on todellinen löytö, ostan siis toistekin!



Ainekset: (2 hengelle)

60g inkivääri-limegraavilohta
6 siivua Brander Oy:n gluteenitonta saaristolaisleipää
2 rkl kevytmajoneesia
1,5 tl sitruunapippuria
tuoretta tilliä
(ripaus mustapippuria)

Siivuta leipä ja asettele siivut tarjoilualustalle. Levitä viipaleille kevyesti majoneesia ja ripottele sitruunapippuria majoneesin päälle. Asettele graavilohisiivut leiville ja raasta myllystä ripaus mustapippuria niiden päälle. Viimeistele tuoreella tillillä ja tarjoile heti, mieluiten kuivan samppanjan kera.

Luomusamppanjaa; De Sousa Grand Cru Reserva.

torstai 25. toukokuuta 2017

Kikherneillä ja fetalla täytetyt bataatit

Kasviruokaa tulee syötyä toisinaan ja moneen kertaan reseptejä selaillessani, olen törmännyt ideoihin täytetyistä bataateista. Eräänä päivänä iltaruokaa meille miettiessäni, muistinkin ajatuksen näistä. Täytteeseen kerättiin jääkaapista jämiä ja muuten sellaisia juttuja, jotka meille maistuvat. Näistä voi toki tehdä liharuokaa yksinkertaisesti lisäämällä täytteen joukkoon esimerkiksi jauhelihaa tai kanasuikaleita. Tällaisenaankin olivat kuitenkin varsin täyttäviä ja ruokaisia.



Ainekset: (2 hengelle)

n. 1kg bataattia, puolitettuna
oliiviöljyä
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

Täyte:
50g Arla Apetina Classic juustokuutioita
puolikas ruukku tuoretta korianteria, hienonnettuna
1/4 ruukku tuoretta ruohosipulia, hienonnettuna
120g GoGreen Luomu kikherneitä
punainen chili, hienonnettuna
40g parmesanlastuja

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Puolita bataatit ja asettele puolikkaat leivinpaperilla peitetylle uunipellille leikkuupuoli ylöspäin. Ripottele pinnoille pieni ripaus oliiviöljyä, ruususuolaa ja mustapippuria. Kypsennä n. 30 minuuttia (kunnes bataatit pehmenee). Sekoita tällä välin kulhossa täytteen ainekset keskenään. Nosta bataatit uunista ja koverra lusikalla bataatteja, jotta leikkuupinta rikkoutuu ja annostele reilusti täytettä bataattien päälle. Tarjoile heti.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Bataattiburgerit

Bataattiburgereita on hehkuteltu monessakin lähteessä, mutta niitä ei meillä aiemmin oltu kokeiltu. Ajatusta burgereista rakennellessani, törmäsin kaupan lihahyllyllä Tammisen luomukaritsan jauhelihaan. Nappasin paketin hyllystä mukaan ja muut burgerin ainekset valikoituivat sen mukaan, minkä tiesin sopivan mainiosti karitsan kylkeen. Näissä burgereissa on se hyvä puoli, että lisukkeita vaihtamalla saa uudenlaisia makuja rutkasti. Sambal oelekilla saa kivasti pientä potkua karitsan jauhelihapihveihin, kannattaakin tekovaiheessa paistaa pieniä koe-eriä pihvitaikinasta, jotta löytää omaan suuhun parhaiten sopivan tulisuusasteen. Liikaa ei chilitahnaa kannata laittaa, jotta karitsan jauhelihan ominaismaku ei peity liiaksi. Näitä burgereita on meillä tehty moneen otteeseen ja joka kerta ovat aivan älyttömän hyviä!

Kevytversio ilman majoneesia.


Ainekset: (2 hengelle)

400g bataattia, siivutettuna

400g karitsan luomujauhelihaa
1-kyntinen valkosipuli, hienonnettuna
3 tl sambal oelek
ripaus suolaa
kananmuna
tilkka oliiviöljyä

aurajuustoa
salaattia
pikkutomaatteja
avokadoa
majoneesia

Kuumenna kiertoilmauuni 175-asteiseksi. Siivuta bataatista n. 1cm paksuisia siivuja. Asettele siivut leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja laita uuniin kypsymään n. 10-15 minuutiksi. Sekoita keskenään hienonnettu valkosipuli, jauheliha, sambal oelek, kananmuna ja ripaus ruususuolaa. Muotoile 4-5 samankokoista pihviä ja kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä. Paista pihvit kypsiksi. Kokoa mieleisesi burger bataateista, pihveistä ja lisukkeista.

Burgerit ilman kansia majoneesin kera.

torstai 4. toukokuuta 2017

Tomaattinen lohipasta

Löysin itseni jälleen kerran kalaostoksilta Four Seasons Fish -myymälästä. Kyseisen päivä mielitekona oli pasta ja päätinkin toteuttaa tätä reseptiä myös lohen kanssa. Annos oli enemmän kuin onnistunut! Tästä oppineena, pyrin jatkossakin kierrättämään vanhoja, hyväksi todettuja reseptejä. Lihaa, kalaa ja kanaa vaihtelemalla moni tuttu annos saa ihan uusia vivahteita.



Ainekset: (2 hengelle)

400g lohifileetä
ripaus mustapippuria
ripaus ruususuolaa

150g gluteenitonta pennepastaa

1-kyntinen valkosipuli, hienonnettuna
1 tl mietoa chilirouhetta
2 rkl aurinkokuivattuja tomaattikuutioita
4 rkl tomaattipyreetä
100g rucolaa, silputtuna
sitruunan mehu ja kuori raastettuna
ripaus ruususuolaa
tilkka oliiviöljyä

Hienonna valkosipuli ja kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä. Kuullota valkosipulisilppua hetki ja lisää chilirouhe pannulle. Pyörittele niitä hetki ja lisää aurinkokuivatut tomaattikuutiot. Parin minuutin kuullotuksen jälkeen lisää tomaattipyre pannulle ja kuumenna. Lisää silputtu rucola ja kun se pehmenee, mausta seos sitruunan kuoriraasteella ja sitruunan mehulla. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Poista lohifileestä nahka ja kuutioi filee reiluiksi annospaloiksi. Raasta myllyistä ripaus mustapippuria ja ruususuolaa paloille ja kuumenna paistinpannulla tilkka oliiviöljyä. Kypsennä lohipalat ja tarjoile heti pastan ja kastikkeen kera.