Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Pippurinen konjakki-kermakastike

Olen ilmeisesti tullut "tiettyyn ikään", jossa ruuan laatu ja alkuperä ovat nousseet erityisen tärkeiksi. Meillä on nimittäin alettu käyttää keittiössä luomuaineksia enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen myös liittynyt paikalliseen ReKo-ryhmään, jossa ruokaa ostetaan suoraan tuottajilta. Ryhmän hienous on se, että saat tuotteet suoraan tuottajilta, joihin olet voinut tutustua etukäteen. Monet luomutilat myös toivottavat vierailijat tervetulleiksi tutustumaan elin- ja viljelyoloihin, joissa meidän ruuat tuotetaan. Ennen ReKo:on liittymistä ehdin kuitenkin tutustua lähialueeseen ja sen tarjontaan jo aiemmin. Sen myötä poikkesinkin Gårdskullan kartanon lihakauppaan, josta mukaani tarttui tähän astisen elämäni parasta naudan sisäfileetä. Ostimme vaatimattoman 2,5 kilon köntin sitä, joten siitä osa päätyi pakkaseen odottamaan syömisvuoroaan. Viikonlopulle ruokaideoita miettiessäni törmäsinkin pakkasessa köllötteleviin, annospaloiksi leikattuihin sisäfileepaloihin ja päätin, että meillä avataan grillikausi sisäfileepihvien kera. Ja kun mietin sisäfileelle arvoistaan kastiketta, muistuikin mieleeni eräs resepti kermaisesta pippuri-konjakkikastikkeesta, jota ei meillä aikoihin olekaan kokattu. Hyvä näin, kastike oli nimittäin aivan yhtä ihanaa kuin muistinkin ja sopi grillattujen pihvien ja lohkoperunoiden kylkeen täydellisesti!



Ainekset: (4 hengelle)

2 dl HK:n demi-glace kastikepohjaa
100g pippurijuustoa
100g valkosipulijuustoa
2dl ruokakermaa
2 rkl muscovado-sokeria
2 rkl konjakkia
ripaus ruususuolaa

Kuumenna kastikekattilassa demi-glace lähes kiehuvaksi. Lisää joukkoon kuutioidut juustot ja sokeri ja sekoita kunnes juusto on sulanut kastikepohjan joukkoon. Lisää konjakki ja kiehauta nopeasti. Lisää ruokakerma ja mausta ripauksella ruususuolaa. Anna maustua miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia ja tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti