Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Paahdettuja uunitomaatteja buffalomozzarellan ja itsetehdyn peston kera

Olen suuri italialaisen ruuan ystävä ja tomaatin, mozzarellan ja basilikan välillä on mielestäni jonkin sortin pyhä liitto, joka toimii aina. Elämä on ollut vuodenvaihteesta tähän asti niin vauhdikasta, että lauantaiset menutkin ovat kummasti yksinkertaistuneet tammikuussa. Sen myötä löysin itseni etsimässä uudenlaista tapaa toteuttaa tätä aiemmin mainitsemaani "pyhää liittoa" ja löysinkin aivan mahtavan reseptin sitä varten. En ole koskaan aiemmin tehnyt pestoa itse, mutta tämä resepti oli niin yksinkertainen, että rohkaistuin kokeilemaan. Ja hyvä näin, itsetehty pesto on aivan mahtavaa! Ja taikahan siinä on perinteinen; tekovaiheessa maistelemalla löytää lopputulokselle sen omaan suuhun täydellisesti sopivan kombinaation aineksista. Ja minun onneni on, että meillä menee mieheni kanssa makumieltymykset varsin yksiin, joten näin ei voi epäonnistua kokkauksissaan. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

Pesto:
ruukku tuoretta basilikaa
1-kyntinen valkosipuli, hienonnettuna
2 rkl pinjansiemeniä, kevyesti kuullotettuna
4 rkl parmesanlastuja
4 rkl pecorinoraastetta
0,5 dl oliiviöljyä
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

2 terttua kirsikkatomaatteja
1 pallo buffalomozzarellaa, siivutettuna
ripaus oliiviöljyä
ripaus balsamicoa
ripaus mustapippuria

Aloita valmistamalla pesto. Hienonna valkosipuli ja kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä. Kuullota valkosipulia siinä pari minuuttia ja nosta sen jälkeen pois levylta ja anna jäähtyä hetki. Kuullota nopeasti pinjansiemeniä kuivalla pannulla, varo polttamasta niitä. Laita syvään kulhoon basilika, pinjansiemenet, valkosipuli, juustot ja ripaus suolaa ja mustapippuria. Survo ne sauvasekoittimen avulla tasaiseksi tahnaksi. Lisää oliiviöljyä joukkoon ohuena nauhana. Oliiviöljyn määrää lisäämällä peston rakenteesta saa löysempää. Laita pesto jääkaappiin hetkeksi ennen tarjoilua. Valmista tomaatit laittamalla ne uunipelille ja pirskottele päälle oliiviöljyä ja ripaus ruususuolaa. Kuumenna kiertoilmauuni 175-asteiseksi ja paahda tomaatteja n. 30 minuuttia, kunnes niiden pinta alkaa rypistyä ja ne saavat hieman väriä. Nosta tomaatit uunista ja anna niiden jäähtyä. Annostele lautasille mozzarellasiivuja ja raasta niiden päälle ripaus mustapippuria. Asettele tomaattitertut niiden pääälle ja annostele pestoa annoksiin. Pirskottele annoksen päälle hieman oliiviöljyä ja balsamicoa. Tarjoile kylmän samppanjan tai kuohuviinin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti