Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

perjantai 10. lokakuuta 2014

Mozzarella-chimichurrilohta

Chimichurrikastike oli pitkään aikamoinen kestohitti meidän ruokalistalla ja sitä tuli syötyä viikoittain, parhaassa tapauksessa jopa useamman kerran viikossa. Loputtomien reseptikokeilujeni huono puoli on kuitenkin se, että voidakseen kokeilla kaikkia uusia, ihania reseptejä, vanhat hyväksi todetut joutuvat siirtymään sivuun ruokalistalta. Chimichurria on tullut säännöllisen satunnaisesti syötyä, mutta tämä itse kehittämäni yhdistelmä kirjolohen kanssa valitettavasti ehti jo toviksi unohtua. Mutta tässä sitä taas on ja nyt ei anneta tämän ihanuuden unohtua! Chimichurrikastikkeen voi tehdä monella eri tapaa, tässä käytetty versio sopii parhaiten minun ja mieheni makunystyröihin.



Ainekset: (2 hengelle)

300-400g kirjolohifileetä (D-leikkuu)
mozzarella, siivututettuna

Chimichurrikastike:
ruukku tuoretta persiljaa, hienonnettuna
2 yksikyntistä valkosipulia, hienonnettuna
1/4 dl oliiviöljyä
3 rkl sambal oelek -chilitahnaa
3 rkl punaviinietikkaa
2 tl juoksevaa hunajaa
1 tl kuminan siemeniä
2 rkl kuivattua timjamia

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Leikkaa lohifilee annospaloiksi, levitä niiden päälle osa chimichurrikastikkeesta ja laita palat uunivuokaan. Kuumenna kiertoilmauuni 200-asteiseksi ja kypsennä lohipaloja paksuudesta riippuen 5-10 minuuttia. Poista palat uunista ennen kuin kypsyvät täysin ja lisää lohipalojen päälle siivutettua mozzarellaa. Laita lohipalat takaisin uuniin ja kypsennä vielä 5-10 minuuttia, kunnes mozzarella sulaa lohen päällä ja kala on kypsää. Tarjoile lohi pannulla käytetyn pinaatin ja aurinkokuivattujen tomaattikuutioiden kera ja laita loput chimichurrikastikkeesta lohen päälle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti